ITKU ÄIDIN HAUDALLA
– äänellä itkeminen kollektiivisen suremisen muotona ympäristöhuolen aikakautena
"Vuotaz opin kuannutella nemmil pädövil päiväzil,
ihala ilduigäne ijättäjä, kallis armozeni kandajaženi,
karuosalline korottajaženi."
Teoksesta ABEUDUNNUO – itku menetetylle maalle
live @Musiikkitalo 2018
Laulu, sävellys, sanoitus ja sovitus Noora Kauppila
Kurkkulaulu, igil, elektroniikka, sovitus Juuso Raunio
Äänellä itku (käytetään myös nimitystä itkuvirsi ja itku) on karjalaista rituaalirunoutta, jolla on perinteisesti ollut vahva merkitys erityisesti hautajais- ja hääseremonioissa. Se on yhteisen suremisen muoto, osa siirtymärituaalia luopumistilanteissa ja elämän muutosprosesseissa. Itkutraditio juontaa juurensa esikristilliseen aikaan, nojaten ihmisen ykseyteen luonnon kanssa.
Itku Äidin Haudalla yhdistää vanhan karjalaisen äänellä itkuperinteen sekä ympäristösurun ja pohtii musiikin keinoin kykyämme kohdata luonnon monimuotoisuus itsessämme. Olen halunnut kutsua kuulijan suolle kokemaan ja kohtaamaan luontoa – niin ympäröivää kuin sisäistäkin. Esityksillä tahdon pitää yllä vanhaa itkutraditiota nykykontekstissa, nostaen samalla esiin suomaaston pyhyyden ja ainutlaatuisuuden luonnon monimuotoisuuden vaalijana, hiilinieluina- ja varastoina sekä elämyksellisenä maisemana.
Karjalankielisten fraasien pohjalta kirjoittamissani itkuissa pyrin vaalimaan edes jossain määrin äänellä itkujen perinteisiä sisällöllisiä rakenteita ja tiedostamaan ne paikat missä omat tekstini rikkovat perinteisiä raameja.
Se kuinka voimme sisäisesti, heijastuu ympäristökäyttäytymiseemme ja vastaavasti meitä ympäröivä maisema luo suhdetta itseemme. Itku Äidin Haudalla -projekti on muotoutunut paitsi rakkaudesta vanhaan itkuperinteeseen, myös tarpeesta löytää erilaisia keinoja ympäristöhuoleen liittyvän ahdistuksen ja hämmennyksen käsittelyyn.
Työskentelyä ovat tukeneet Suomen Kultturirahasto, SKR Pohjois-Pohjanmaan rahasto sekä Suomen Luonnosuojelun Säätiö.
Retkimuotoiset sooloesitykset rakentuivat suoluonnon ehdoilla kansanmusiikkiin nojaten. Kesällä 2018 toteutin ensimmäisen Itku Äidin Haudalla -kiertueen. Esitykset nähtiin viidellä Pohjois-Pohjanmaan uhatulla suolla; Pudasjärven Karhusuolla, Kuusamon Kivisuolla, Siikalatvan Törmäsensuolla, Kärsämäen Onkinevalla sekä Iin Karahkalamminsuolla. Suot loivat esitykset kanssani.
Kuljin soilla etsien sopivia esitypaikkoja. Hyödynsin luonnon akustiikkaa ja suunnittelin valotilanteita auringon mukaan. Välillä sain esityksiin soilta sylin täydeltä efektejä: ilta maalasi purppuraa ja kultaa taivaanrantaan, välillä sateenkaaret. Joskus taivaskin itki kanssani tai taivaanrannassa välkkyi elosalamoita. Usein kurjet ja joutsenet saapuivat paikalle juuri oikeaan aikaan.
Vierailin useilla soilla; osalisyui soiden ennallistamistalkoisiin, sävelsin soiden kanssa, lauloin ja sovitin musiikkia maastossa. Avasin itseäni kaikkien aistien tasolla soiden kauneudelle, kauheudelle ja salaperäisyydelle. Annoin soiden luoda minua. Annoin itseni tulla osaksi maisemaa.
Tämän jälkeen sukelsin itkuun musiikkiterapiaopintojeni perspektiivistä tehden omakohtaiseen taiteelliseen prosessiin liittyvän laadullisen tutkimuksen, joka kartoitti itkemisen vaikutuksia hyvinvointiini, erityisesti vireystilaani. Olen myös tutkinut itkuja analysoimalla arkistoitkujen tyylillisiä piirteitä, keskittyen lähinnä fraasien välisiin nyyhkytyksiin sekä hengitykseen liittyviin akustisiin ilmiöihin.
Itku Äidin Haudalla -konsertti Helsingin Musiikkitalossa toteutettiiin isomman työryhmän kanssa keväällä 2019. Halusin tuoda teemat urbaaniin konserttitilaan ja tutkailla, kuinka projektin teemoja voi herätellä äänentoiston sekä valo- ja videosuunnittelun avulla. Itkujen esittäminen estraditaiteena tuntui kuitenkin ristiriitaiselta, kun taas soilla ne tuntuivat asettuvan luontevaan ympäristöön.
Työryhmä
Noora Kauppila: äänellä itkeminen, laulu, sävellys, sanoitus, sovitus, äänisuunnittelu
Saraha Palu: kantele
Juuso Raunio: kurkkulaulu ja igil
Saana Volanen: valosuunnittelu
Eerika Jalasaho: videosuunnittelu
Perttu Inkilä : videokuvaus
Aino Simola: pukusuunnittelu
Kesällä 2019 suuntasin jälleen soille laajentaen projektia äänellä itkua ja ympäristöhuolta käsitteleviin työpajoihin ja esityksiin neljällä suolla, joiksi valikoituivat Tammelan Torronsuo, Karvian Neva-Lyly, Seinäjoen Karvasuo sekä Vetelin Pilvineva.
Aivan kuin maastossakaan, en ole voinut liikkua itkujen parissa ilman että heittäydyn veden varaan tai uppoan välillä silmäkkeeseen nivusiani myöten. Kun itken, luonto puhuu. Tulee tulvat, jää sulaa, sateet lankeavat ja maa lemuaa. Kivien muodot hioutuvat, pilviin repeää aukkoja, linnut saapuvat. Itken murtumisen etuoikeudesta. Toivon herkkyyttä kannatella perinnettä uudessa kontekstissa nöyränä, tuntevana ja arvokkaana. Herkkyys ja kyyneleet ovat maailmaa muuttava voima. Ne nostavat meidät apatiasta ja kuljettavat kohti tuntemista kärsimyksen, intohimon ja empatian alkulähteille.
